Kaksi ensimmäistä kirjaa meni nappiin, mutta kolmas kirja jotenkin ontui. Siitä eivät arvostelijatkaan pitäneet. Mutta eihän lukijoita voinut taipaleelle jättää. Ja kai hän halusi saada taiteilijan syntymisen valmiiksi ihan itsensäkin tähden.
Ensimmäinen osa kartoitti kodin ja lapsuuden. Toinen osa jatkoi samassa hengessä. Kolmannessa osassa ylenpalttisuus helposti peittää alleen, turruttaa ja tympeyttää.
Monet pääsevät helpommalla ja menettävät paljon. Edeltäjilleen se häviää hieman. Uusia ihmisiä häslää jatkuvasti ovissa. Ikään kuin tekijällä olisi ollut vaikeuksia valita, mitä noukkii mukaan ja mitä jättää pois, kun aiempien teosten rajaavaa näyttämöä ei enää ole. Mikä siinä on, ettei rajatulle pärjää mikään?

Sopivan tilaisuuden tullen hän vielä nousisi urallaan. Mutta silloin oli oleellista, ettei hän missään vaiheessa, ei ennemmin eikä myöhemmin, ollut hankkinut kiukuttelijan mainetta.
Hänen Saimi-mummonsa historia nousisi kärsimysnäytelmien rankigissa kärkisijoille. Ilman murhaakin siinä olisi ollut yhdelle ihmiselle ihan riittävästi.